Verve Vakuutuskuntoutuksen riveissä kuntoutusasiantuntija Kirsi Rönkä on vielä suhteellisen uusi, mutta kuntoutusmaailmasta hänellä vankka kokemus. Kirsi aloitti Verve Vakuutuskuntoutuksen parissa alkuvuodesta 2023. Kiinnostus kuntoutusalaa kohtaan alkoi fysioterapeutin tutkinnosta, jonka jälkeen hän suoritti kansanterveystieteen opinnot ja kirjoitti gradun nuorten kuntoutuksesta.
Terveystieteiden maisterina Kirsi työskenteli pitkään järjestökentällä TATU ry:ssä, joka on valtakunnallinen tukiyhdistys tapaturman tai potilasvahingon kautta vammautuneille lapsille, nuorille ja heidän läheisilleen....
Vaikuttavuudesta kuntoutusasiantuntijan silmin
Ammatillisen kuntoutuksen tuloksellisuus liikenne- ja tapaturmavakuutuskuntoutuksessa ei aina tarkoita työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Näistä poluista ja onnistumisista haluan teille kertoa.
Vaikka usein asiakkaillani on vaikeita vammoja, päätyvät he silti ammatillisen kuntoutuksen myötä työelämään tai opiskelemaan uutta ammattia. Joskus polut ovat mutkikkaita ja pitkiä. Tavoitteellisuus, motivaatio ja kekseliäät suunnitelmat voivat kuitenkin johtaa uskomattomiin lopputuloksiin.
Lahjomaton työn tulos
Olen alkanut järjestelmällisemmin seurata sitä, millaiseen lopputulokseen...
Verve Vakuutuskuntoutuksen ammattilaisia –Marjiksen tarina
Marja-Leena ”Marjis” Hedberg työskentelee Verve Vakuutuskuntoutuksessa sihteerinä. Hän on paitsi viiden lapsenlapsen mummo, myös pitkän linjan vakuutuskuntoutussihteeri – työssään hän on toiminut vuodesta 2003 alkaen. Marja-Leenalla on keskeinen rooli taustaoperaattorina, mikä pitää sisällään yhteyksiä niin yhteistyökumppaneihin kuin asiakkaisiinkin heti kuntoutustoimeksiantojen kirjaamisessa alkaen. Työpaikan nimi ja oma työnkuva ovat muuttuneet matkan varrella moneenkin otteeseen.
Vakuutuskuntoutus pähkinänkuoressa
Verve Vakuutuskuntoutuksen tapaturma- ja liikennevakuutuskuntoutuksen...
Verve Vakuutuskuntoutus moniammatillisessa verkostotyössä
Kokeneelta kuntoutusasiantuntijalta onnistuu kyllä yksin toimiminen, mutta toisinaan yhdessä tekeminen on mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä. Kukin osaamme oman tonttimme, ja enemmän tai vähemmän toisenkin tontista. Yhteistyön kautta välitämme tietoa ja osaamista, opimme toisiltamme ja samalla edistämme yhdessä asioiden etenemistä samaan suuntaan.
Verkostotyö on abstraktia, mutta samaan aikaan konkreettista ja henkilöitynyttä
Verkosto syntyy vuosien saatossa yhteisten asioiden myötä, osapuolten molemminpuolisen kunnioituksen, oppimisen ja hyödyn kautta. Tahot voivat verkostoitua...
Ammatillinen kuntoutus voi edistyä kotisohvalta -ajasta ja paikasta riippumaton eVerve
”On tärkeä tunne, että pystyn edistämään ammatillista suunnitelmaani minulle sopivana hetkenä”, kuvaili asiakkaani kokemustaan työskentelystään eVerven digitaalisella ohjausalustalla.
Asiakasta tuetaan aktiiviseen rooliin kuntouksessa.
Asiakkaan oman aktiivisen roolin tukeminen on ollut yksi keskeisiä tavoitteita Verve Vakuutuskuntoutuksen digitaalisen ohjausalustan, eVerven kehitystyössä. eVerve on ollut osana ammatillisen kuntoutuksen ohjauspalveluja Vervessä jo useamman vuoden, mutta käytännön työn kautta nousi tarve kehittää uusi – sisällöltään nimenomaan liikenne- ja...
Arjessa eteenpäin sopivilla palveluilla oikea-aikaisesti
Verve Vakuutuskuntoutus on olemassa tuottaakseen palveluja vahinkovakuutusyhtiöille ja heidän vakuutetuilleen. Palvelumme on tarkoitettu liikennevahingon, tapaturman tai ammattitaudin vuoksi kuntoutustarpeessa oleville henkilöille.
Missiomme on vakuutuskuntoutuksen osaaminen.
Tavoitteenamme on tuottaa vakuuttajille sujuvat, joustavat ja kustannusvastaavat prosessit kuntoutuksen ja toimintakyvyn kentällä. Vakuutetuille haluamme puolestamme löytää keinoja niin sujuvaan arkeen, kuin heidän toimintakykynsä puitteissa on mahdollista. Huomioimme aina myös vakuutetun mahdollisuudet osallistua...
Paluu työhön
Palasin kesälomalta töihin. Ihmettelin hetken mistä ihmeestä aloittaisin työt. Lomalle jäädessäni tuntui siltä, että tekemättä jäi monta asiaa. Ennen lomaa ei tuntunut olevan aikaa eikä resursseja, ei oikeaa hetkeä niitä aloittaa. Tarkoitus oli, että näihin tartun sitten loman jälkeen pää nollautuneena ja aivot kirkkaina. Kesti hetken, myönnettäköön, että pari päivää, päästä vauhtiin loman jälkeen. Loppujen lopuksi solahdin työrytmiin ja kiinni arkeen aika nopeasti.
”Työhön paluun tueksi tarvitaan tietoa konkreettisista mahdollisuuksista.”
Tuemme työssämme takaisin työelämään asiakkaita,...
- 1
- 2