Skip to main content

Opiskelumotivaatio löytyi vertaistuen ja kilpaurheilun kautta

Onnettomuudessa oikean säärensä menettänyt Roni Husso näki tulevaisuuden melko valottomana vielä reilu vuosi sitten. Vertaistapaaminen paralympiamitalisti Matti Suur-Hamarin kanssa oli kuitenkin käänteentekevä. Kipinä kilpaurheiluun ja sitä kautta myös opiskeluun löytyi uudelleen.

Vantaalainen Roni Husso, 21, loukkaantui syksyllä 2015 liikenneonnettomuudessa. Hän oli liikkeellä kevytmoottoripyörällä, kun auto törmäsi häneen kolmion takaa. Roni Husson oikea jalka vaurioitui onnettomuudessa niin pahasti, että sääri jouduttiin amputoimaan polvesta alaspäin. Kuukauden päästä jalkaan tehtiin vielä ihosiirreleikkaus.

Kävelytaito piti opetella uudelleen

– Oli aika rankkaa, kun yhtäkkiä piti totutella ajatukseen, että ei ole toista jalkaa. Kaikki täytyi aloittaa ihan nollasta. Isoimpana asiana oli kävelyn opettelu uudestaan, Roni Husso kertoo.

– Apuvälineteknikon kanssa katsottiin jo sairaalassa proteesimalleja. Sitten alettiin sovitella erilaisia proteesituppia. Ihosiirteen piti parantua kunnolla, joten ensimmäisiä koeproteeseja pääsin kokeilemaan puolen vuoden päästä onnettomuudesta, Roni Husso kertoo.

– Aivot olivat ehtineet siinä ajassa unohtaa, miten kävellään. Pikkuhiljaa kävelytaito alkoi kuitenkin palautumaan. Vuoden päästä pystyin kävelemään ilman keppejä lyhyemmät siirtymiset. Nykyisen proteesin löytämiseen meni kolmisen vuotta. Pystyn nyt kävellä pitkiäkin matkoja, mutta sen jälkeen on aika tukala olo, koska polveen tulee paljon painetta, Roni kertoo.

Ammattisuunnitelmat uusiksi

Ennen liikennevahinkoa Roni Husso opiskeli rakennusalaa ja hänestä piti tulla kirvesmies. Liikennevahingon jälkeen vakuutusyhtiö ohjasi Ronin Verveen (silloinen Vakuutuskuntoutus VKK) ammatillisen kuntoutuksen arviointiin. Rakennusalalle ei ollut paluuta ja Ronille alettiin etsiä sopivampaa ammatillista suunnitelmaa.

– Ei ollut helppoa luopua ammattisuunnitelmista ja esimerkiksi armeijasta. Lisäksi olen harrastanut aina paljon liikuntaa: jääkiekkoa, skeittausta, ratamoottoripyöräilyä. Jossain vaiheessa tuntui, etten voi tehdä enää mitään niistä asioista, joita aiemmin olin tehnyt, Roni Husso muistelee.

Ammatilliseksi suunnitelmaksi tuli kaupallinen ala ja hän pääsi opiskelemaan liiketalouden perustutkintoa. Koulunkäyntiin ei kuitenkaan ollut oikein motivaatiota ja tulevaisuus tuntui epävarmalta.

– Oli hankala asennoitua kouluun kunnolla, kun tuntui, ettei ole tarpeeksi sisältöä elämässä. Vaikka kaverit ja perhe ovat olleet koko ajan isona tukena, niin silti tuntui, että tarvitsin jotain mielekästä tekemistä ja haasteita, Roni Husso kertoo.

Vertaistapaaminen käännekohtana

Verven kuntoutussuunnittelijat Virpi Kyngäs ja Juha-Matti Pesonen miettivät syksyllä 2018 yhdessä Roni Husson kanssa, mistä voisi löytyä apua tilanteeseen. Lopulta he järjestivät vertaistapaamisen samantyyppisessä liikennevahingossa loukkaantuneen lumilautakrossin paralympiamitalisti Matti Suur-Hamarin kanssa. Roni Husso suhtautui vertaistapaamiseen etukäteen skeptisesti, mutta se osoittautuikin käänteentekeväksi.

– Sillä oli todella iso merkitys, kun sai vertaistukea. Kun puhuin Matin kanssa, niin tuli erilainen fiilis ja  ajattelutapa elämään uudestaan. Moni muukin vastaavassa tilanteessa oleva olisi ehkä voinut antaa saman tsempin. Matilla oli kuitenkin samantyyppinen onnettomuus ja vamma ja lisäksi kilpaurheiluharrastus, joten varmaan siksi tapaamisella oli niin iso vaikutus. Sain siitä tosi paljon virtaa, kun näin, miten siisti asenne hänellä on, Roni Husso kertoo vertaistapaamisesta.

Tapaamisen jälkeen hän päätti palata ratamoottoripyöräilyn pariin. Tietoa ja vinkkejä kilpatason urheilusta proteesin kanssa olikin paljon saatavilla. Markaracing -tallista järjestyi sopiva pyörä ja Roni Husso pääsi osaksi kolmen hengen tiimiä, joka ajoi kesän 2019 ajan road racingia SM-sarjassa.

Myös opiskelu lähti sujumaan ihan uudella tavalla.

– Matin tapaamisen jälkeen koulunkäyntiinkin tuli lisäintoa. Jotenkin kilpakauden suunnittelu ja rahoituksen hankkiminen edisti sitäkin. Ylipäätään tuntui, että elämällä on taas suunta, Roni Husso kertoo. 

Suunnitelmissa myyntiala ja kilpaurheilun jatkaminen

Roni Husso valmistuu merkonomiksi etuajassa marraskuun 2019 alussa. Tässä vaiheessa urasuunnitelmissa on myyntityöhön hakeutuminen. Myös ratamoottoripyöräilyä on tarkoitus jatkaa. Roni on tietääkseen ainoa proteesin kanssa kilpatasolla ajava moottoripyöräilijä Suomessa, mutta maailmalla ajetaan MM-tason handiracea.

– Verve on ollut kaikessa isona apuna. On ollut todella helpottavaa ja hyödyllistä, että on ollut tällainen toimiva linkki vakuutusyhtiöön. Olen saanut paljon ideoita ja tukea ammatillisissa asioissa. Kun oli tosi huonoja aikoja, niin täältä löytyi myös ymmärrystä. On ollut hienoa, että ei ole lyöty lyötyä, vaan on koitettu auttaa kaikin mahdollisin tavoin. En tiedä olisinko edes koulussa ilman saamaani tukea, puhumattakaan että olisin nyt valmistumassa, Roni Husso sanoo lopuksi.

Teksti: Sari Eskelinen  Kuva: Harjukuvat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *