Noviiseja ja konkareita

Verve Lahdessa on pilotoitu uudenlaista intensiivistä selkäydinvammakuntoutuskurssia, joka on ilahduttavasti ottanut jo jalansijan Verven palvelutuotannossa. Nyt on hyvä hetki kurkistaa mitä kurssille kuuluu.

Tarve uudentyyppiselle kuntoutuskurssille nousi esiin käytännön tarpeesta. Selkäydinvamman saaneet kuntoutujat saavat selkäydinvammaan erikoistunutta alkuvaiheen kuntoutusta, mutta kuntoutus voi olla osin hajautunutta eikä kuntoutuksessa välttämättä ole aina samaan aikaan toista samassa tilanteessa olevaa kuntoutujaa. Arkea sujuvoittavat tärkeät vinkit saattavat myös jäädä pienehköön rooliin. Työhön paluu ei välttämättä nouse keskusteluun lainkaan, koska ei ehkä vielä ole sen aika.

Selkäydinvammakuntoutuskurssilta vertaistukea sekä käytännön vinkit arkeen ja toimintakykyyn

Näiden ajatusten pohjalta lähdettiin Verven liikenne- ja tapaturmakuntoutuksen tiimin, Verven lääketieteellisen johtajan Mika Pekkosen, selkäydinvammalääkärin Antti Dahlbergin sekä Verve Lahden fysioterapeutin Tanja Ryhäsen kanssa yhteistyössä ideoimaan uudenlaista kuntoutuskurssia. Kantavina teemoina kurssin sisällössä olivat käytännön ohjaus arjen asioihin ja toimintakykyyn liittyvissä asioissa, sopeutuminen vamman kanssa elämiseen, työhön paluuseen liittyvät kysymykset sekä tärkeä vertaistuki.

Lopputuloksena syntyi viiden päivän intensiivinen selkäydinvammakuntoutus, jossa kuntoutuksen 5–7 henkilön pienryhmä koostuu puoliksi vastavammautuneista ja puoliksi aikaisemmin vammautuneista.  Kuten kehittämistyössä usein käy jäi työnimi elämään ja aurinkoisissa syyskuun päivissä kokoontui Lahdessa jälleen uusi ryhmä noviiseja ja konkareita.

Pilotin jälkeen pyörää ei ole lähdetty keksimään uudelleen vaan Verven SYV-kurssilla on enemmän kyse toimintojen erilaisesta ajoituksesta, lähestymistavasta ja tiivistämisestä. Vanha viisaus on, että on joitain asioita, joita voi ymmärtää täysin vain toinen samankaltaisessa tilanteessa ollut. Kurssilaiset nostivatkin vertaistuen yhdeksi tärkeimmäksi asioiden sopeutumisen tueksi ja arjen asiat tulivat hyvänä kakkosena. Moni toi esiin, että olisi kaivannut tämäntyyppistä kurssia jo aiemmin, esim. oltuaan kotona n. 2–3 kk ja se onkin kurssin yksi keskeinen kohderyhmä. Positiivisena koettiin se, että ohjelmaa teemojen ympärillä oli myös iltaisin ja monen mielestä lyhyemmälle jaksolle oli helpompaa irrottautua esim. perhearjesta.

Vakavan vammautumisen jälkeen on mahdollista opiskella tai palata työelämään

Kuten elämässä aina, tarinat kurssilaisten kesken ovat erilaisia ja kurssilaiset pohtivat myös sillä olevan merkitystä sopeutumisessa minkälaiseen vaiheeseen elämää vammautuminen osuu. Polut näiden teemojen ympärillä ovat kuitenkin aina yksilöllisiä ja siinä missä toisella varhaisempi työhön tai opintoihin paluu voi toimia kuntouttavana voi toisella tunne olla päinvastainen. Joskus asia selviää vain kokeilemalla.

Ammatillisia teemoja pohdittiin kurssilla sekä ryhmäkeskusteluissa että yksilöllisesti. Oman ohjaustyön kautta olen saanut seurata myös polkuja kurssin jälkeen. On ollut ilahduttavaa nähdä, kuinka ison elämänmuutoksen keskellä myös ajatus uudesta ammatillisesta polusta kypsyy pikkuhiljaa, kun ajatusta siitä tarjoillaan riittävällä tiheydellä ja keskustelua siitä hipaistaan jo silloin, kun työ tai opiskelu ei vielä välttämättä ole ajatuksissa lainkaan. Tärkeintä on herättää ajatus siihen, että myös vakavan vammautumisen jälkeen on mahdollisuus opiskella ja palata työelämään. Osallistujista kurssin annin on tiivistänyt hienosti eräs hiljattain vammautunut nuorimies. Hän kertoi, että tavatessaan konkareita ja kuunnellessaan heidän tarinoitaan työ- ja perhe-elämästä oli olo, että ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen koki itsensä ihan ”normaaliksi”. Tähän ei liene mitään lisättävää – ollaan aika lailla kuntoutumisen ydinajatusten äärellä.

Kirjoittaja Pauliina Paakkinen